Jumala haluaa rakastaa sinut itsellensä. Hän haluaisi johdattaa sinua ja antaa kaikkea hyvää elämäsi aikana jo täällä maan päällä, mutta ennen kaikkea Hän haluaisi, että täältä lähdön jälkeen tulisit taivaan kotiin, Hänen luoksensa.

"Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani."  (Joh.14:6).

"sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta" (Room.3:23). Vaikka olisimme tehneet paljon hyvää, auttaneet, avustaneet ja eläneet "hyvää elämää" ja vaikka emme olisi murhanneet, tappaneet tai varastaneet, niin olemme kuitenkin ajatuksin, sanoin ja teoin loukanneet, kadehtineet, kertoneet vääriä totuuksia jne.

Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa (Room.6:23).

"Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän." (Joh.3:16)

Jeesus kuoli, nousi kuolleista ja Hän elää!
Jeesus, Jumalan poika, eli, kuoli ja nousi kolmantena päivänä kuolleista.  Hän elää ja tekee samoja tekoja nyt kuin silloin 2000 vuotta sitten.

Raamatussa sanotaan: "Jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu" (Room.10:13)!
Jokainen - jokainen, se olet siis myös sinä!

"Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan,
hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi,
kaikille, jotka uskovat häneen" (Joh.1:12)
Uskomalla Jeesukseen ja ottamalla hänet vastaan elämääsi, tulet Jumalan lapseksi.